Pohdintaa unelmista.
Opintojeni edetessä tein todella pysäyttävän huomion ryhmässä joka opiskelee yhteisöpedagogiaa. Tavoitteiden asettaminen ja unelmoiminen termeinä suhteessa toisen ihmisen kannustamiseen on aihe jonka pohdinta mielestäni on kulmakivi oppimiselle, arjenhallinnalle, kuntoutumiselle, itsensä kehittämiselle, integroitumiselle jne. Kuultuani että yleinen mielipide jopa asian parissa työskentelevillä on se että usein ulkoiset tekijät estää haaveiden toteutumisen. Kuulemastani alkoi myrsky sisimmässäni, 7 vuotta opeteltuani tavoitteentekoa itseäni varten ja samalla sitä muille siirtäen tuloksekkaasti ja siinä opittuani että itse asetan tavoitteeni ja samalla minun tulee arvioida että koenko tavoitteeni/unelmani realistiseksi. Mikäli koen täysin absurdiksi niin miksen etsisi sellaisen tavoitteen jonka edes itse uskon mahdolliseksi.
Toisaalta nythän on niin että todellisuudessa on helppo ulkoistaa oma saamattomuus ulkoisille tahoille, koska todellisuudessa omat valintamme ja sinnikäs työskentely ovat avaimet unelmien toteutumiseen ja näin monelle liian suuri haaste.
Ilmeisesti nyt ajankohtaisten paraolympialaisten osallistujien käsitys asiasta voisi avata monelle realistisemman kuvan mistä puhun, vai olisiko kädettömänä syntyneen ollut syytä antautua tosiasialle että kädetön ei ammu jousella? Mielestäni unelmissa on ainoastaan kyse siitä kuinka paljon olet valmis tekemään ja uhraamaan unelmasi tavoittamiseksi, mikäli et ole valmis tekemään parhaasi saavuttaaksesi unelmasi ei sen tulisi olla unelmasi vaan nimeäisin sen fantasiaksi.
Hyvää jatkoa kaikille tasapuolisesti, tästä tulee hieno päivä
-Ville Saresvirta, arjenhallinta pt-
